4 syytä miksi työntekijälähettilyys ei vain lähde

Kun kansainvälisen pörssiyhtiön maajohtaja istuu kädet puuskassa ja yrittää ampua somekonsulttia vastaväitteillään alas, näyttäen samalla johtoryhmälleen esimerkkiä, on puheenvuoron työntekijälähettilyydestä tilanneella viestintäjohtajallakin vielä tekemistä miten hommat saadaan yrityksen sisällä lentoon.

Vaikka konsulttirukka heittäisi minkälaisia kärrynpyöriä, on hän tällaisen johtamiskulttuurin ja muutosvastarinnan edessä voimaton. Kaikelle muutokselle ja yrityskulttuurin muovaamiselle pitää olla johdon ehdoton tuki. Muutoin lopputulokset ovat yhtä väljähtäneitä kuin mukiin unohtunut eilinen vissy. Yksi parin tunnin sosiaalisen median koulutus henkilökunnalle ei vielä paljoa pöhinää yritystasolla tuota.

On tunnistettavissa neljä selkeää syytä miksi työntekijälähettilyys ja yrityksen kokonaisvaltainen digitalisaatio ei vain lähde.

  1. Johdon asenne ja esimerkki
    Esimiesten on otettava härkää sarvista ja haluttava etulinjaan. Edes jollain tasolla, mutta esimerkki on tärkein.
  2. Esimiesten osaaminen
    Osaamisen puute on myönnettävä ensimmäisenä itselleen. On oltava utelias uudella osaamisalueella ja haluttava olla parempi digitaalinen johtaja.
  3. Prosessin omistaminen ja johtaminen
    Prosessia pitää oikeasti johtaa, se pitää omistaa ja sitä pitää mitata. Kun digitaalisen viestinnän prosessi on johdettu yritystasolla oikein, se jalkautuu esimiesten kautta aina kehityskeskusteluihin asti.
  4. Sisällöntuotanto ja samaistuttavat sisällöt
    Jaamme sisältöä intohimosta ja koska välitämme verkostoistamme. Jaettavan sisällön pitää silloin myös olla sellaista mihin voimme samaistua, mistä työntekijämme aidosti pitävät. Vanhanaikainen tarjousjauhelihamainonta on aikansa elänyt.

Isompaa yrityskulttuurin muutosta ei saada myöskään kokonaisvaltaisesti lentoon sillä, että ajetaan sisään jotain keinotekoisia pelillistäviä ohjelmia, joilla kerrytetään pisteitä kun työntekijä spämmää henkilökohtaisiin kanaviinsa työnantajan mitäänsanomatonta sisältöä. Hyvässä lykyssä tällä mairealla huoraamisella voi voittaa firman fleecen. Logolla.

Eikö ensiksi pitäisi selvittää kokeeko työntekijä palkitsemiseksi firman fleecen ja kehtaako hän käyttää sitä muualla kuin mökillä puuhommissa?

Markkinointi tässä ajassa on jotain aivan muuta kuin hyväksikäyttöä ja keskeyttämistä. Tämä koskee sekä työntekijöiden kautta tapahtuvaa että asiakkaille suunnattua markkinointia.

Työntekijän aito ylpeys yrityksestä kyllä välittyy, jos asiat ovat tehty sisäisesti oikein. Tätä harvoin johdetaan muulla kuin hyvällä ja läpinäkyvällä esimiestyöllä eturintamasta. Varustelekan työntekijöistä noin 40% ovat tatuoineet yrityksen logon ihoonsa. Loppuelämäksi. Mieti sitä.

”Customers will never love a company until the employees love it first.”
– Simon Sinek

Ymmärrän silti täysin sitä johtajaa. On aivan liian helppoa tuomita koko sosiaalinen media hömpötykseksi kun itse ei ole kokenut siitä vielä mitään positiivista. Epämukavuusalueille ei ole kivaa lähteä yksin luistelemaan.

Ei minustakaan baletti tuntuisi ekalla kerralla kivalta ilman ohjausta. Joutuisin myöntämään itselleni, että olen mä vähän kömpelö, helvetin jäykkä ja hieman ylipainoinen tähän lajiin. Silloin motivaation kannalta auttaa jos joku kuiskaa korvaan, että ”Kyllä me sinustakin vielä bambi saadaan. Ehkä.”

Onkin suunnaton sääli, että koko yrityksen sisäisen potentiaalin tulppa istuu siellä johtoryhmässä. Kädet puuskassa kun itse ei osaa.

Submit a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *